Kirjaudu
Tilaa palvelu
Sähköposti:
Salasana:
Salasana hukassa? Uusi salasana tästä

Resepti 11: Jouluvinkkejä

Joulukuusi!

Tämä resepti sisältää materiaalia sekä isommille että pienemmille oppilaille. Nappaa ideoita omille tunneillesi! (Tämä erikoisresepti sisältää erilaisia ideoita ja vinkkejä eikä ole siis yhden oppitunnin mittainen resepti.)

Joulukuusen historiaa (Wikipedia)

Joulukuusen alkuperästä on eri mielipiteitä. Riikalaisten mukaan joulukuusi olisi kotoisin Latviasta. Tallinnan mukaan puolestaan ensimmäinen joulukuusi oli Tallinnassa jo vuonna 1441. Erään tarinan mukaan joulukuusi on peräisin 1500-luvun Saksasta.

Kuuset olivat aluksi pieniä ja niitä ripustettiin kattoon tai pidettiin pöydillä.

Ensimmäinen tieto joulukuusesta Suomessa on vuodelta 1829, jolloin paroni von Klinckowströmin joulujuhlassa oli peräti kahdeksan kuusta ja niistä yhden takana piilossa posetiivinsoittaja.

Merkittävä joulukuusiperinteen levittäjä Suomessa oli 1863 perustettu, suomenkielisiä kansakoulunopettajia kouluttanut Jyväskylän seminaari, jossa alettiin järjestää joulun alla omia kuusijuhlia. Tämä tapa levisi sitten seminaarista valmistuneiden opettajien mukana ympäri maata. Kuusenkoristeita askartelivat aluksi koululaiset opettajiensa johdolla.

Videot & opetusmateriaalit

Music Drive-In:n Englanninkielisiä joululauluja -paketista löytyy mm. pieni englanninkielinen joululaulu I'm a little Pine Tree. 

Laulu sopii hyvin alakoululaisille. Yhdistä kuusenkoristeiden askartelu ja laulu. Valmiit koristeet voidaan ripustaa ihmisjoulukuuseen, jonka käsille, päähän ja vaikka korvalehdille voi valmiit koristeet sijoitella. Koristelu tapahtuu tietysti laulua laulaen. 

Ideoita kuusenkoristeiden askarteluun:

Nuotit

Joululauluja ympäri maailmaa kokoelmasta löytyy tämä venäläinen Joulukuusi-laulu. Laulu on suomeksi ja venäjäksi. Onko luokassasi mahdollisesti venäjänkielentaitoisia, jotka voisivat opastaa sanojen lausumisessa? Laulu sopii alakoululaisille. 

Ensimmäinen kuuntelunäyte tutustuttaa kappaleen melodiaan (Huomio! puolessa välissä kappale vaihtuu kappaleeseen Nu tandas tusen juleljus.)

Toinen kuuntelunäyte on  venäläinen pop-versio. Sanat lausutaan oikein selvästi. Voit laulaa nuotissa olevaa ensimmäistä venäjänkielistä säkeistöä mukana.  

Tehtävät

Säestä joululauluja kuvionuoteilla -materiaaleista löytyy esimerkiksi Rockin' Around the Christmas Tree, joka on yläkoululaisille sopivaa ohjelmistoa. 

Kappaleen harjoittelun voi aloittaa ensin sointuotesivulla. Kappaleen A-osan sointuotteet ovat kuvina kitaralle, bassolle ja pianolle. Huom! A-osassa on vain kaksi sointua! 

Legendaarisen version kappaleesta on levyttänyt Brenda Lee.

Laulun sanat löytyvät kokonaisuudessaan mm. Genius.com -sivustolta.

A-osan sanat:

Rockin' around the Christmas tree
At the Christmas party hop
Mistletoe hung where you can see
Every couple tries to stop

Äänet

Palvelun ulkopuoliset linkit

Kommentit

Kommentoi

Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida.